maanantai 5. huhtikuuta 2010

Leikattua



Kylläpä on ollut harmaa ilma. Kun tarkemmin katsoo, voi huomata ulkona kuitenkin monenlaista kaunistakin. Kuten puut ja pensaat, joiden oksat ovat täynnä kimaltavia pisaroita. Tai lätäköt joista maisema heijastuu, kuin joku toinen maailma.

Yritin kuvata pisaroita ja mietin että valokuvaaminen on hauskaa, mutta vaikeaa. En ole innostunut opettelemaan kuvaamisen teknistä puolta, räpsin vaan. Tärkeimmältä tuntuu se että pysähtyy ja katsoo.
 

Matonkuteiden leikkely on sopivaa puuhaa harmaiksi ja pitkiksi pyhäpäiviksi. Olen leikellyt vanhoja trikoopaitoja, sen verran kulahtaneita, ettei kirpputorillekaan viitsi viedä. 

Pyöreää mattoa ajattelin näistä virkkailla, sen kokoista mihin kuteet riittävät. Tai jos nyt oikein innostuu, niin täytyy sitten etsiä kirppikseltä lisää leikeltävää, halpoja xl-kokoisia paitoja...

23 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia.
    Olen samaa mieltä siitä, että kuvaasessa on ehkä parasta se, että osaa katsoa ympärilleen. Pysähtyy hetkeksi. Näkee enemmän.

    VastaaPoista
  2. Pitäis itekin taas leikellä! :D Just vein pari jätesäkillistä kierrätykseen, enkä mustanut katsoa vaatteita sillä silmässä, mistä sais kudetta...

    VastaaPoista
  3. Harmaan päivän kuvissasi on todella kauniita hiljaisia värejä. Pisaroita tiukkuvat oksat kuuluvat myös minun lempikatseluaiheisiini. Melkein kaikessa on jotain hienoa ja tutkimisen arvoista, kun katsoo tarpeeksi tarkkaan. Silloin ei kovasti haittaa, vaikka "iso maisema" olisi vähemmän kaunis.

    VastaaPoista
  4. Minä kävin kotonakotona vintillä penkomassa ja löysin monta laatikollista mummon leikkaamia kuteita. Nyt niistä kanssa tulossa virkattu matto ja ehkä vielä toinenkin... Mukavaa puuhaa tuo maton virkkaaminen!

    VastaaPoista
  5. Luontoon kun pysähtyy, sieltä löytyy monen monta kaunista asiaa.
    Tuo madonkude matto on kyllä koistava idea kierrättää vanhat paidat!

    VastaaPoista
  6. Minä huomasin tänään samat asiat - vesipisarat ja lätäkkömaisemat :) Oli aika sumuista, sekin kaunisti harmautta. Tykkään kyllä harmaistakin päivistä. Tai tarkemmin sanottuna tykkään kun on vaihtelua.

    Sulla on kivanvärisiä kudekeriä. Toisinaan haaveilen että saisin aikaiseksi lähteä opettelemaan maton kutomista kangaspuilla. Vois olla kivaa.

    VastaaPoista
  7. Täällä odottelee kaksi vanhaa lakanaa leikkelyä..toisen värjäsin mustaksi. Tahtoisin virkata suuren "pitsikukkasen" matoksi..saa nähdä koska saan aikaiseksi :)

    VastaaPoista
  8. Mulla sama meininki kuvaamisessa. Mä kyllä haluaisin opetella sitä teknistä puolta ja lukea ohjekirjaa, mutten vaan saa aikaiseksi. Kiitos näistä kuvista. Olen täällä manaillut harmaata päivää, mutta ei se tosiaan sitä olekaan!
    Samoin haluaisin virkata pyöreän maton ammeen viereen, mutta kuteita en ole löytänyt muuta kuin nettikaupoista. Mietin kans tuota paitojen leikkelyä. Ei vain taida löytyä oikean värisiä huonokuntoisia meiltä.

    VastaaPoista
  9. Minä virkkasin maton loppuvuodesta (blogissakin siitä jokunen kuva), ja nälkä kasvoi syödessä, eli kaivoin leikkelyksiin miehen t-paitoja, lakanoita ja muuta mukavaa! Kivasti sai nuhjuiset kamat hyvään käyttöön. Yllättävästi siihen kuitenkin menee leikkelyksiä!

    Kivat harmaan päivän kauniit kuvat sulla!

    VastaaPoista
  10. Hei,

    kauniita kuvia :-) Meillekin voi tulla penkomaan trikoo- ym. paitoja. Olen hyvä hamstraamaan... Tervetuloa!

    VastaaPoista
  11. Hei,
    Kuvasta muistui mieleen että pitäisi leikata noita suikalenauhoja, mutta ongelma piilee siinä että kankaat ovat liian kauniita suikaloitaviksi tai liian paksuja - höh ! Näiden kangasmäärien kanssa olisi hullua kuitenkin mennä metsästämään kirppikselta lisää - paitsi ehkä joku värikäs lakana tai kaksi.
    Olen huomannut että ymäristöään katsoo ihan eri silmin kun on blogi.On paljon asioita, joihin en ennen blogia kiinnittänyt huomiota ja nyt katselen kaikkea tosi tarkkaan- juuri eilen lätäköitä ja vesipisaroita myös !

    VastaaPoista
  12. Kauneus on katsoja silmässä ja se on kyllä totta :) Meilläkin on jonkin verran kertynyt noita vanhoja ja huonoja t-paitoja, matontkuteet olisikin mainio käyttökohde.

    VastaaPoista
  13. Odotan innolla maton valmistumista. Itsellänni on nimittäin ollut samanlainen projekti mielessä jo jonkin aikaa. ;)
    Löysin blogisi ihan vasta tässä pääsiäisen pyhinä, mutta innostuin heti niin kovasti, että haluan antaa sinulle pienen tunnustuksen, jonka löydät blogistani: http://marjukan.vuodatus.net

    VastaaPoista
  14. Maija, kiitos! Pysähtyminen tekee välillä oikein hyvää :)

    Miina, kivaa ja yllättävän nopeaa hommaa tuo leikkely oli. Pölyä ja purua vaatteista tietysti irtoilee..

    Sammaleinen, niinpä, joskus kannattaa katsoa ihan lähelle :)

    Heidi, olipa kiva löytö! Juu, mattonsa on kiva tehdä itse.

    Sanna, kierrätys on mukavaa! Ajattelin että voisin yrittää mahdollisimman paljon tehdä vanhasta uutta.

    Luminen, juu, voisi olla mielenkiintoista joskus kokeilla kangaspuitakin. Hauskaa että olemme ihmetelleet ja ihailleet samoja juttuja :)

    Outi, mullakin olisi vanhoja lakanoita joista voisi tehdä maton. Kun kerkiää... Pitsikukkamatto kuulostaa kauniilta.

    Maijanmaja, maton virkkaaminen on ollut kivaa, valmista tulee nopeaan kun materiaali on niin paksua. Kannattaa kokeilla, jos vain saa jostain kudetta :)

    Nonna, aika monta paitaa minunkin mattooni on jo uponnut, vaikka se ei suuren suuri olekaan. Seuraavalla kerralla ajattelin leikellä/repiä lakanoita kuteeksi, niistä saisi pidemmän pätkän kerralla. Täytyypä käydä vielä kurkkaamassa sitä sinun mattoa!

    Reetta, kiitos! Ja pidetään mielessä :) Olen kyllä itsekin aika hyvä hamstraamaan...

    Melita, totta, blogin parhaimpia puolia on se, että tulee enemmän huomattua niitä arjen pieniä mukavia asioita. Huomaa ne, kuvaa ne, ja sitten vielä laittaa ne tänne. Perusteellista touhua :) Minullekin on kertynyt kivoja kankaita joita ei raaski suikaloida. Pitäisi vaan sitten opetella ompeluakin.

    Kirsikka, kannattaa tosiaan säästää vanhat paidat, jos vaan säilytystilaa on :)

    Marjukka, oi, kiitos kovasti tunnustuksesta :) Kiva kun löysit tänne! Maton virkkaaminen alkaa olla voiton puolella, lähiaikoina laitan siitä juttua blogiinkin...

    VastaaPoista
  15. Minäkin vain pidän räpsimisestä. Tekniikka ei niinkän halussa.
    Sinun kuvasi ilahduttavat aina ja saavat yleensä inspiraation aikaan. Kiitos niistä!

    VastaaPoista
  16. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  17. Kauniita kuvia!
    Minulla odottaa vielä viime kesältä räsymattoloimi kangaspuissa. Noin kymmenisen metriä on vielä kutomatta, joten muutaman maton saan tehtyä. Niitä kuteita pitäisi alkaa jo leikkelemään, että pääsen kesän tultua taas hommiin :)

    VastaaPoista
  18. Minulla on niin tiukka käsiala virkkauksessa, että matonkuteiden virkkaaminen on todella raskasta käsille. Tällä hetkellä nivelet ovat siinä kunnossa, ettei matonkudevirkkaus onnistuisi.

    Tykkään tuosta jokikuvasta, sumusta ja usvasta ylipäätään.

    VastaaPoista
  19. Heippa!

    Blogissani on sinulle tunnustus :)

    VastaaPoista
  20. Heips (tekopirteästi, sillä en ole pirteä nyt)!

    Mutta tuli mieleen sun postauksesta, että huomasitko lauantain Hesarin Koti-sivulla oli muovipusseista mattoverkkoon virkattu matto. Tosi kivannäköinen.

    Ja totta on, että blogit auttavat katselemaan ympäristöä ja asioita hiukka uudesta näkökulmasta.

    VastaaPoista
  21. viikko sitten olin viettämässä päivää Tampereella mieheni kanssa ja kuljettiin myös kuvasi maisemissa. harmittelin, ettei ollut kameraa mukana. tarttis varmaan hommata joku pikkukamera pikkureissuja varten. toisaalta joskus on mukavaa katsella paikkoja ja tunnelmia ilman kameraakin.
    kaunis matonkudesetti!
    mukavia keväisiä päiviä sinulle!

    VastaaPoista
  22. Kiitos Tirpana :)

    Ninuska, varmasti mukavaa kesäpuuhaa tuo maton teko.

    Heidi-Helmiina, kyllähän tuo maton virkkaus aika raskastakin välillä oli, paksu koukku ja paksu materiaali... Työ on loppuvaiheessa niin isokin että pakko kyyhöttää lattialla. Sen urakan jälkeen onkin kiva virkata mukavasti nojatuolissa ohuella langalla.

    Kirsikka, kiitos kovasti tunnustuksesta :)

    Hei Tuike, enpä huomannut sitä Heasarin juttua, luen yleensä vain Aamulehteä :) Yksi muovipussimaton virkkausohje mulla taitaa olla itsellänikin... Täytyy katsoa millainen se olikaan.

    Inkamaria, kiitos samoin sinulle :) Nuo maisemat on kyllä yksi suosikeistani täällä.

    VastaaPoista
  23. Kauniita kuvia sinä olet ottanut!
    Metsässä oleskelemin on sielulle hyvää ja samalla saa katsella kaikenlaista ihanaa;kiviä,kallioita,muurahaisia
    Sammaleita jne...

    Valokuvaaminen on auttanut minua näkemään paljon uutta,olin sitte metsässä,kaupungissa tai vaikka kaatopaikalla....

    Mattoja olen virkannut ja se on kovin hauskaa....

    VastaaPoista