sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Neliöitä


Vuoden 1984 Eeva-neulelehdestä talteen repäisty ohje: kiva ja helppo kolmiohuivi jämälangoista. Jämälangat olivat siis muotia 80-luvullakin.


Neliöt neulotaan kulmasta kulmaan. Ohjeen huivi on ilmeisesti jotain mohairia, itse olen käyttänyt 7 veljestä  -lankaa ja muitakin jämiä, ohuempia kaksinkertaisena. Valitsin aika isot puikot, niin lopputulos on pehmeämpi. Mainio jämälankatyö kyllä tämä, lankana voisi käyttää melkein mitä vaan. Saa nähdä koristelenko huivia jotenkin, esimerkiksi hapsut voisivat olla hauskat.


Kymmenen neliötä ja viisi kolmiota tarvittaisiin, muutama neliö vasta valmiina. Mutta eipä tässä nyt kiire ole mihinkään.

11 kommenttia:

  1. Oih, ihana! Ite olen tehnyt tuollaisia paloja peittoa varten, mutta nyt alkoi myös huivi houkuttaa. Ehkä sellaisenkin voisin tekaista, minulla kun noita jämiä riittää. Minkäkokoisia paloista on ohjeessa tehty? Ja olen sitä mieltä, että hapsut on aina hyvä juttu :)

    VastaaPoista
  2. hei wau, minäkin innostuin tästä ohjeesta!

    VastaaPoista
  3. 80-luvulla käytettiin jämälankoja myös pitkiin villapaitoihin, pitkävartisiin villasukkiin ja säärystimiin, ne oli kyllä tosi persoonallisia luomuksia itse kullakin.

    VastaaPoista
  4. Oi miten ihana värikäs kuvasarja taas! Aamu alkaa loistavasti tällaisilla kuvilla! =)

    VastaaPoista
  5. Kyllä sitä ennenkin osattiin. Ajattomia ja kauniita ohjeita voi vieläkin käyttää ja hyödyntää. Kaunis malli.

    VastaaPoista
  6. Kivanoloinen huivimalli, odotan innolla lopputulosta! Ja mahdottoman kaunis talvimaisema :)

    VastaaPoista
  7. Voi miten hauska idea! Ja tuota tekisi huvikseenkin, kun ei tarvitse kauhen kokoista lähteä heti puurtamaan. Jaksaisi keskittyä pieneen palaseen kerrallaan.

    VastaaPoista
  8. Kiitos kaikille kommenteista :) Saa tosiaan nähdä milloin huivi valmistuu, minulla on monta hommaa meneillään samaan aikaan... uusien käsitöiden aloittaminen kun on niin kivaa.

    Inari, anteeksi että vastaukseni viipyi! Ohjeessa ei lue minkä kokoisia palat ovat, mutta valmiin huivin koko on ohjeessa n. 65 cm (kärjestä yläreunaan) ja yläreunan leveys n. 135 cm. En ole mitannut omia palojani, saattavat olla pienempiä kuin ohjeen palat. Täytyy ehkä siis tehdä niitä vähän enemmänkin.

    VastaaPoista
  9. Onpa innostava huivi-idea. Tekis mieli kokeilla :) Hyvät värit sun paloissa.

    VastaaPoista
  10. Kiitos Luminen :) Valikoin taas punaisia sävyjä, kun niistä tykkään eniten. Mutta tässä huivissa olis tosiaan mahdollisuudet moneen. Suunnittelin jo että mohairistakin voisin tehdä. Kunhan nyt ensin saisin jatkettua tätä ekaa versiota. Paloja on kyllä nopeaa ja hauskaa tehdä, suosittelen :)

    VastaaPoista