maanantai 4. huhtikuuta 2011

Pitsipipo x 2





Kevät innostaa siivoamaan (vihdoin ja viimein) pölyt astiakaapista. Ja se innostaa myös virkkaamaan pitsiä.

Virkkasin kaksi helppoa ja nopeaa pitsipipoa. Katselin pipoihin hiukan mallia Kotilieden nettisivuilta, tästä ohjeesta.

Idea on tosiaankin yksinkertainen: virkataan ensin ketjusilmukkaketju, joka ylettyy pään ympäri. Pipon alareunaan virkataan muutamia kerroksia kiinteitä silmukoita ja pylväitä. Sitten virkataan pitsimäistä pintaa pylväsryhmin. Pipoa kannattaa sovittaa ahkerasti päähän, niin tietää milloin on sopiva hetki aloittaa kavennukset. Kavennukset tehdään virkkaamalla ryhmiin vähemmän pylväitä, ja ihan lopussa päälaella virkataan kiinteitä silmukoita. Itse tosin virkkasin päälaelle myös vielä uudestaan pylväitä, kun tuntui että pipo alkoi pienentyä liian vauhdikkaasti. Ai niin, pipot kannattaa mielestäni virkata spiraalina, lopputulos on silloin siistimpi.

Mukavaa nämä oli virkkailla, ja ohjetta on helppo muokata oman makunsa mukaiseksi. Vihreä pipo on 7 veljestä -lankaa, harmaa on Novitan luxus Alpacaa. Siitäkin kiva ohje, että melkein mikä vain lanka käy.

Loppuun vielä pari linssiludekuvaa, joissa näkyy miltä pipot näyttävät päässä. Vihreä pipo on minusta ihan hauska ilman koristetta, harmaaseen virkkasin pienen rusetin. 

Rusetti on yksinkertaisesti vain pieni pylväillä virkattu pala. Muotoilin sitä jo virkatessa rusettimaiseksi eli keskellä kavensin pylväitä pois ja sitten taas lisäsin ne uudestaan. Lopuksi virkkasin rusetin ympärille kiinteitä silmukoita ja kiinnitin sen vanhan napin kanssa pipoon. Rusetin keskikohtaa voi vielä ommellessa kiristää lisää.

Hmm, tällaisella pylväspitsi-idealla voisi tehdä vaikka kaulaliinan. Isoäidinneliötkin sopisivat tämän pitsin kanssa kivasti yhteen.

9 kommenttia:

  1. Tosi nätit pipot. Ja silmut. Tommonen pipo on varmaan pakko vielä virkata kevääksi. : )

    VastaaPoista
  2. Nyt on jo keväiset kelitkin,
    joten eikun virkkaamaan!
    Tuskin maltan odottaa että pääsen tekemään sitä pihalle:)
    Ihanat pipot!(varsinkin harmaa sulatti mun sydämmeni)

    VastaaPoista
  3. Onpas tosi nätit!

    Ihana blogilöytö tämä siun blogi! Minusta tuli samoin tein vakkarilukija :)

    VastaaPoista
  4. Ihan totta, aivan kuin kaikkien rästisiivoamisten ja järjestämisten suorittaminen pois antaisikin aivan uutta tekemisen iloa ja mielikuvitusta.

    Kauniit nuo pienet pitsikukat seinällä, viehättävän väriset ja pipot ovat ihan kaunista kevättä :)

    VastaaPoista
  5. Suloisia pipoja, taidanpa kokeilla!

    VastaaPoista
  6. Onpa kiva pipo ja juuri sopiva tähän vuodenaikaan. Ihanat kuvat :)

    VastaaPoista
  7. kiitos kaikille :) Jos kaipailee itselleen pitsipipoa, tällainen ohje on varmastikin helpoimmasta päästä. Joskus aion kyllä kokeilla neulottuakin pitsipipoa.

    VastaaPoista
  8. Söpöjä pipoja! Etenkin tuo virkattu rusetti on hyvin kaunis.

    VastaaPoista