sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Lätsä







Koleaa ja vähän sateistakin sunnuntaita on piristänyt banaanikakku ja uusi virkattu lakki. Tai lätsä, lippis, miksi tuota nyt kutsuisi. Ajattelin sitä alunperin isoveljelle, mutta pikkusisko tuntui ihastuvan siihen enemmän. 

Minulla ei ollut erityistä ohjetta, aloin vain ensin virkata spiraalina, niin kuin olisin virkannut pipoa. Sitten ryhdyinkin virkkaamaan edestakaisin ja muotoilin taakse tuollaisen kaaren. Lätsän alareunaan virkkasin pylväitä ja tein kiristysnauhan. Pylväiden raot saavat taas leikkiä napinläpiä. Lopuksi siistin kaikki reunat kiinteillä silmukoilla. Käytin bambulankaa ja koukkua numero 3. Ai niin, lippa on virkattu kaksinkertaisella langalla.

Muistin nähneeni myös neulotun version tällaisesta lakista, ja löysinkin ohjeen (Suuri Käsityölehti 6-7/09). Tosin siinäkin lippa on virkattu. Taidan vielä kokeilla ohjetta, jos siitä tulisi sopivampi isoveljelle. Ja onhan tuo oranssi lierihattukin hauska...

7 kommenttia:

  1. Onpa kyllä kiva tuo virkattu oma versiosi! Olen myös samaista SK:n ohjetta ajatellut toteuttaa, mutta kyllä virkattu viehättää aina mua enemmän noissa lakeissa :) Ootko muuten hamppulankaa kokeillut vielä, olikohan juuri tuossa ohjeessa se?

    VastaaPoista
  2. toinen kuva on tosi kaunis. kuvailen itsekin usein ovia, niissä ja oviin liittyvässä symboliikassa on jotain jännittävää.
    kivat on myös lätsät:)

    VastaaPoista
  3. Vilppumaan Erika, kokeilin äsken tuota neulottua versiota, mutta en oikein innostunut. Aloitus oli ylhäältä, ja tuntui hankalalta taiteilla sukkapuikkojen kanssa, kun kaikissa oli vaan muutama silmukka... Virkkaus on ihanan selkeää kun on vaan se yksi koukku! Mutta tuo ohje nyt siis vinkiksi niille, jotka tykkäävät enemmän neulomisesta :) Ohjeen hatut on tehty hamppulangasta. Olen hypistellyt hamppulankaa joskus lankakaupassa, mutta en ole vielä ostanut, ei ole ihan sieltä halvimmasta päästä kuitenkaan. Täytyy joskus testata oikeasti.

    Merja, juu, on tuo vähän persoonallisempikin kuin ihan tavallinen lippis.

    Laura, minä tykkään erityisesti tuollaisista hilseilevistä ovista.

    VastaaPoista
  4. Voi miten hauska lätsä! Kelpaisi vaikka mullekin :) Olet etevä tuon virkkuukoukun kanssa.

    VastaaPoista
  5. Hauska lippis, ja kakku näyttää mehevältä :D

    VastaaPoista
  6. Marleena, oi kiitos :) Itsekin vähän mietin että pitäiskö tehdä myös aikuisten versio tästä... Mulla ei olekaan kauheasti kesähattuja vielä.

    Emma, tyttö on tykännyt tuosta kovasti. Kakku oli hyvää, sitä on enää vähän jäljellä :)

    VastaaPoista