Tein hassut röyhelöreunaiset prinsessan tossut.
Hiukset ojennukseen ja asiat järjestykseen. Tylsä kalenterikansi piristyi vanhalla lehtipaperilla. Tossujenkin ohje on tietysti vanha, 60-luvulta.
Ja hyvin helppo ohje se onkin. Ensin neulotaan pieni pala. Itse käytin 7 veljestä -lankaa, puikkoja numero 3, ja loin 51 silmukkaa. Sitten neuloin 3 oikein, 1 nurin (toisella puolella tietysti 3 n, 1 o) kunnes kappaleen korkeus oli n. 15 cm.
Valmiina pala näyttää pieneltä, mutta se venyy kyllä jalkaan! Tämän minun palaseni leveys oli noin 20 cm, ja korkeus siis se 15. Kengännumeroni on 38, mutta tämänkokoinen pala sopii varmasti pari numeroa isompaankin jalkaan.
Sitten pala taitetaan puoliksi ja ommellaan kantapääsauma ja sauma eteen. Myös tuolta avonaisesta reunasta ommellaan muutaman sentin matkalta, kuten kuvasta näkyy. Tossua kannattaa sovitella jalkaan, niin osaa ommella sopivasta kohtaa. Etenkin varpaiden päälle tulevasta saumasta kannattaa tehdä mahdollisimman ohut, niin tossut ovat mukavat jalassa. Toki saumat voi ommella oikeallekin puolelle koristeeksi.
Itse olisin voinut käyttää ehkä vielä ohuempaa lankaa noille 51 silmukalle, niin saumoistakin olisi voinut tehdä hiukan ohuemmat. Tämä on siitä kiva ohje, että voi käyttää melkein millaista lankaa vaan, ohutta, paksua, pörröistä... Ja aina tulee uudenlaiset tossut.
Sitten virkataan reunus. Siitäkin voi tietysti tehdä sellaisen kuin haluaa. Ja tossut ovat minusta mukavan näköiset myös ilman röyhelöä, teen varmaan sellaisetkin.
Itse virkkasin ensin kerroksen kiinteitä silmukoita.
Toisella kerroksella virkkasin vuorotellen pylväitä ja ketjusilmukoita. Ketjusilmukalla hyppäsin aina yhden ed. krs:n silmukan yli.
Kolmannella kerroksella hyppäsin ensimmäisen pylväsvälin yli ja virkkasin seuraavaan väliin 8 p. Sitten hyppäsin taas yhden välin yli, ja virkkasin kahteen seuraavaan väliin kaksi kiinteää silmukkaa kumpaankin. Ja taas jätin yhden pylväsvälin väliin ja virkkasin seuraavaan 8 p... Tätä toistin kerroksen loppuun.
Viimeisellä kerroksella virkkasin kaarien päälle 3 p, 2 p kumpaankin kahteen seuraavaan pylvääseen, 3 p, sitten 1 kiinteä silmukka ed. krs:n kiinteä silmukka -ryhmien väliin, ja taas kaarien päälle uudet pylväät... Näyttää ehkä monimutkaiselta kirjoitettuna, mutta oikeasti helppoa. Röyhelön virkkaus kannattaa aloittaa kantapäästä, niin ei haittaa vaikka kaaret eivät menisi aivan tasan.
Sitten virkataan nauha, pujotellaan se paikalleen ja solmitaan rusetille. Silkkinauhakin voisi sopia hyvin.
Tossuja voi koristella myös pienillä tupsuilla.
Valmiit! Tossut näyttävät hassuilta kun eivät ole jaloissa. Vähän kuin pieniltä käsilaukuilta.
Sitten vain sipsuttelemaan ympäri linnaa! Eikä jalkoja palele.