Kaadoin nappipurkin pöydälle ja lajittelin napit kasoihin. Punaiset, violetit, keltaiset, siniset, vihreät, ruskeat ja mustat... Ainakaan mustia tai valkoisia nappeja ei tarvitse ostaa ehkä enää koskaan. Tai ei ainakaan pitkään, pitkään aikaan. Oli niitä niin isot läjät. Lajitellut napit näyttäisivät hienoilta, kun laittaisi ne lasipurkkeihin ja purkit riviin hyllylle. Toistaiseksi laitoin napit vain arkisesti pieniin muovipusseihin.
Järjestelin nappeja koska...
...tarvitsin niitä villatakkiin. Violetteja ja vaaleanpunaisia, kahdeksan kappaletta.
Raitatakki on valmis ja olen tyytyväinen että sain sen väkerrettyä ja näperrettyä ja piperrettyä valmiiksi! Ohje oli siis Moda-lehden numerosta 1/2011. Puikot oli kokoa 3,5. Lankana oli esim. Novitan Nallea, alpakkalankaa, joitain kasvivärjättyjä villalankoja... Kaikenlaista sekalaista villaa, mutta suunnilleen samanpaksuista kuitenkin.
Takissa ja varsinkin hihoissa on aika paljon kasvunvaraa, mutta sehän on vain hyvä. Tein pääntiestä pienemmän kuin ohjeessa, mutta silti se jäi aika isoksi. Virkkasin sitten kaula-aukkoon (ja helmaankin) pari kerrosta kiinteitä silmukoita.
Tyttöni tuntuu tykkäävän takista, ja on tilannut minulta myös virkatut tossut, joissa on nallen kuva. Tekemistä siis riittää!