Tänään oli taas leivontapäivä. Kuivakakut ovat yksi suosikkileipomuksistani. Ainekset vain sekoitetaan yhteen ja se on siinä. Lapsetkin auttavat mielellään sekoittamisessa. Ja varsinkin taikinakulhon puhdistamisessa. Tänään paistettiin banaanikakkua, joka tuntuu pikkuisen terveellisemmältä kakulta. Tuleehan siihen kaurahiutaleitakin. Kakku ei ulkonäöllään häikäise, mutta maistuu mukavalta vaikkapa iltateellä. (Alakuvan hauskat postikortit tarttuivat mukaan kaupungilta ja ovat Polkka Jamin. Pitäisi laittaa ne kehyksiin ja keittiön seinälle.)
Pikkuisen terveellisempi banaanikakku
-2,5 dl vehnäjauhoja
-1 dl grahamjauhoja
-1 dl kaurahiutaleita
-2 tl leivinjauhetta
-0,5 tl soodaa
-1,5 dl (ruokokide)sokeria
-2 tl vaniljasokeria
-2 ruskeapilkkuista banaania
-1 dl juoksevaa margariinia
-2 rkl maitoa tai vettä
Sekoita jauhot, kaurahiutaleet, leivinjauhe, sooda sekä sokerit kulhossa. Soseuta banaanit esim. haarukalla tai sauvasekoittimella. Lisää kuivien aineiden joukkoon banaanisose, margariini ja maito tai vesi. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Paista 175 asteessa alatasolla n. 40 min.






















