maanantai 31. joulukuuta 2012

***********************************





Pikkuinen sininen pöllö on tyttöni käsialaa, se on synttärilahja tytön parhaalle kaverille. Minä sujautin pakettiin sukat. Nämä taisivatkin olla vuoden viimeiset käsityöt.




Pinterestistä löytyi kiva synttärikortti-idea, teipattu kakku. Sopivan helppoa puuhaa ihan pienillekin askartelijoille.




Eipä sitten muuta kuin  
 oikein hyvää ja kaunista uutta vuotta !

Lämpimät kiitokset teille kaikille ihanille lukijoilleni, tavataanhan taas ensi vuonna


sunnuntai 23. joulukuuta 2012

*








Hyvää joulumieltä kaikille Virkatun linnun lukijoille!

Toivottaa Anna

torstai 20. joulukuuta 2012

/////







Ihan perusmallinen raitatakki valmistui jo jokin aika sitten, poika sanoi että voi käyttää sitä sitten kun on 50 astetta pakkasta :) Aika lämmin ja paksu siitä siis tuli, lankana on kaikkea sekalaista laatikosta löytynyttä, Isoveliä ja Puroa ja sen semmoista.

Tilasin Souvenirs-blogin Niinalta kortteja. Ihania ovat, kiitos niistä! Niinalla on taito nähdä arjen kauneus ja ilo, pidän hänen kuvistaan kovasti.

Toivon että ehdin piipahtaa täällä vielä ennen jouluaattoa. Mukavaa joulun odotusta kaikille!

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Tuiki, tuiki tähtönen







Olohuoneen ikkunaan lennähti pieni paperitähtönen. Helppo ja nopea näperrys, ohje löytyy täältä. Tämä tähti sopii parhaiten ikkunaan ripustettavaksi, se näyttää valoa vasten kauniin läpikuultavalta.

Taittelin tähden origamipaperista, Tiger-kaupasta löytyi kaunista ja edullista. Tähän voisi kokeilla myös silkkipaperia, jos haluaisi oikein keveän tähden.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Joulukuun päiviä








*Hämeenlinnan Wetterhoffin Korttelijoulusta tarttuivat mukaan mm. hauskat heijastimet ja kauniit punaiset nappikorvikset. Ne on tehnyt Lankanapin Anne.

*Täällä on myös ihailtu tilhiparvia, käyty pulkkamäessä melkein joka päivä, leivottu pipareita (perinteisesti itsenäisyyspäivänä) ja avattu jo aika monta luukkua kalenterista.
 

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Rasiat







Tein kokeeksi muutamia pieniä origamirasioita. Kun taittelussa pääsee vauhtiin, se on suorastaan meditatiivista puuhaa.

Tällaisia rasioita voi tehdä monessa koossa, itse käytin esim. 15 x 15 cm kokoista paperia. Kun lisää mittoihin sentin tai puoli senttiä, saa rasialle myös kannen. Hauskinta on miettiä mitä paperia taittelisi. Käytin näihin mm. vaatefirman mainoskuvastoa ja vanhan kasvikirjan sivuja. Revenneestä paperikassistakin saa sopivan sitkeää ja taipuisaa materiaalia. Hienoja rasioita syntyisi myös jos ensin maalaisi ja koristelisi paperia itse.

Ainakin koruille nämä rasiat ovat oivallisia pakkauksia. Jos taittelu kiinnostaa, esim. täältä löytyy ohjeet rasiaan ja muihinkin helppoihin origameihin.