keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Rocky Road


Laitanpa vielä äkkiä pari neulehuivikuvaa, ennen kuin huivit ja neuleet piilotetaan kaappiin syksyä odottamaan.

Jostain 70-luvun käsityölehdestä bongasin helpon idean neulekoneella toteutettavaan kolmiohuiviin. Huivi aloitettiin neljällä silmukalla ja sitten joka toisella kerroksella lisättiin yksi silmukka oikeaan reunaan. Kun melkein kaikki koneen neulat olivat käytössä, aloitettiin kavennukset. Huivi oli koneesta irrotettaessa mahdottoman rullautuva reunoistaan, virkattu reunus hillitsi sitä sentään vähän. Ja eipä tuo kippuraisuus niin käytössä haittaa, oikeastaan on vain hauskan näköistä kun huivin päät rullautuvat. Lanka on Novitan Puro Batik, hyvin lämmittää ja paljon on tullut tätä huivia pidettyä.









Batik-lankaa ohuemmista sekalaisista puuvilloista syntyi huivi tytölle.

Näitä huiveja tulee varmaan tehtailtua enemmänkin. Reunaan voisi kokeilla ommella valmiinkin koristenauhan. Ja lisäyksiä voisi tehdä hiukan harvemmin, niin huivista saisi pidemmän. Taidan kuitenkin jatkaa kokeiluja sitten syksyllä, kun neulomukset taas houkuttavat enemmän.

***

Vappuna on herkuteltu muun muassa Rocky Road -suklaapaloilla. Hyviä ja helppotekoisia ovat, suklaata siis vain sulatetaan, sekaan laitetaan haluttuja mausteita ja annetaan jähmettyä. Netistä löytyy paloille monia ohjeita. Itse luotin taas Kinuskikissan reseptiin ja laitoin suklaan sekaan vaahtokarkkeja ja Muro-keksin muruja. Seuraavalla kerralla aion kokeilla pähkinää. Kuivatut hedelmätkin voisivat sopia hyvin. Ja lakupalat.

Ihanaa, että on kevät. Värikästä toukokuuta!

24 kommenttia:

  1. Hih, miekin ostin vapuksi suklaata ja vaahtokarkkeja Rocky Roadia varten, vaan olen menny napsimaan suklaata suoraan... hmm.
    Pirtsakat huivit! Voihan se olla, että jos Suomen kesä on mitä on - tulee huiveille käyttöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ei kannata piilottaa huiveja liian hyvin :) Esim. uimarantareissulla voisi olla hyvät.

      Poista
  2. Sehän on baktus! :D Iloiset kevätvärit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä on :) Vähän vaan nopeampi tehdä!

      Poista
  3. Ihanat ovat molemmat huivit! Ja rockyroad:)

    VastaaPoista
  4. Ihania huiveja ja värikkäitä kuvia! Värit ulkona alkavat lisääntyä päivä päivältä ja ainakin syreenissä on jo ihanan pulleat silmut. Mukavaa toukokuuta myös sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Eilen ihastelin pirteän keltaisia leskenlehtiä :)

      Poista
  5. Ihania huiveja! Mä olen ihaillut noita sun neulekonetöitä, ne on todella hienoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Neulekonekokeiluja on kyllä kiva tehdä, aina oppii uutta.

      Poista
  6. Onpa hyvä huivi-idea, oonkin miettinyt joskus miten kätevimmin sais neulekoneella kolmiohuivin aikaseksi. Tykkään sun blogista, se saa hyvälle mielelle, ja varsinkin näitä neulekonekokeiluja on kiinnostava seurata kun koneilu kuuluu myös omiin harrastuksiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva kuulla että neulekoneharrastajia on muitakin :)

      Poista
    2. Pitää vielä kysyä, että minkä pituinen tuosta huivista tuli? Kun kirjoitit että vois tehdä lisäyksiä harvemmin niin saisi pitemmän. Jos vaikka itekin kokeilis huivin tekoa :)

      Poista
    3. Aikuisten huivi on n. 180 cm pitkä, tytön huivi pari senttiä lyhyempi. Pingottamalla huivit voisi pituutta tulla lisääkin, mutta olen vähän laiska sellaisessa :)

      Poista
  7. Nuo huivithan on just hyvät noin! Kyllä se neulekone vaan taitaa olla aika kiva kaveri. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, onhan se :) Kaikenlaisia ideoita olisi mielessä, katsotaan mitä koneella syntyy seuraavaksi...

      Poista
  8. Huivitehtaastasi on valmistunut iloisia lämmikkeitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Seuraavaksi voisi tehdä koneella jotaiun kesäistä ja iloista, katsotaan mitä syntyy...

      Poista
  9. No johan on herkkupostaus :) Hienot huivit, varsinkin alempaan ihastuin.

    Iloista kevättä sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti :) Ja iloista kevättä sinnekin!

      Poista
  10. Mitä suolaisia herkkuja tuossa yhdessä kuvassa on tulossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein vapuksi pikaisia pasteijoita valmiista pakastetaikinasta. Täytteeksi sekoitin pussillisen pakastepinaattia ja murustelin sekaan reilusti fetaa. Mausteeksi hiukan mustapippuria. Hyviä oli :)

      Poista