lauantai 27. heinäkuuta 2013

Pitsihame




Kirpparin nurkassa lojui hiukan alakuloisena haaleanvaalea tilkkumekko. Mekko oli jo liian pientä kokoa tytölleni, mutta nappasin sen kuitenkin mukaani, hintaakin kun oli vain 50 senttiä. Ja olin sitä paitsi saanut jo tuunausidean :)

Myöhemmin kotona leikkasin mekosta yläosan pois ja ompelin kujan kuminauhalle. Varastossa sattui olemaan sopivan värinen pitsiliina, se pääsi vielä koristamaan helmaa ja tuomaan pikkuisen särmää kaiken hempeyden keskelle. Aika kiva hame tuli, ja pääsi pian käyttöönkin, kun tyttö lähti naapuriin synttärikutsuille.



Pienen kellopojan kuva syntyi keittiön pöydällä olleen kukkakimpun innoittamana. Ajattelin nyt tässä syksyn lähestyessä vähän uudistaa blogini kuvamaailmaa ja laittaa silloin tällöin kuvituksianikin tänne. Syksyllä kuvien teollekin on sitten vielä paremmin aikaa.

Kellopojasta tuli vielä mieleen sekin, että pitäisi ommella, neuloa ja virkata enemmän myös pojalle. Kierrätys- ja retrotyyli ei ehkä miellytä häntä niin paljon kuin tyttöä, kaikenlainen urheilullinen sen sijaan on hänen juttunsa. Täytyypä pohtia asiaa ja katsella ohjeita, syksyksi hyvä projekti siinäkin! Kirpparilta olen sentään aina välillä tehnyt pojallekin kivoja löytöjä, verkkatakkeja, jalkapallopaitoja ja sen semmoista.

perjantai 19. heinäkuuta 2013

:: Pilkkuja ::










Kyllästyin kolhiintuneeseen kaapinoveen keittiössä ja päällystin sen vahakankaalla. Hyvin on toiminut ja kangas pysynyt paikallaan. Kiinnitys hoitui ihan vaan kaksipuoleisella teipillä. Helppo siis vaihtaa kuosia, jos alkaa kyllästyttää. Toistaiseksi olen kyllä tykännyt niin pilkullisesta ovesta kuin pöydästäkin :)

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Keltainen kesälaukku








Tytön virkattu laukku valmistui jo aiemmin kesällä. Se on ollut mieluinen ja kovassa käytössä. Laukku syntyi Sanna Vatasen ohjeen innostamana (Yhdestä kerästä -palsta, Kotivinkki 11/2013). Yksi kerä Hanko-lankaa ei kuitenkaan ollut riittävä määrä minun virkkauskäsialalleni, vaan lanka loppui kesken ihan loppuvaiheessa. Hetken pähkäiltyäni kaivoin esiin vaaleanpunaista jämäpuuvillaa ja jatkoin matkaa sillä. Päätinkin virkata laukkuun läpän, niin tavarat pysyvät paremmin tallessa.

Käytiin katsomassa ihania lampaita ja siliteltiin niiden paksua villaa. Muuten en olekaan villaan pahemmin viime aikoina koskenut. Mutta varmasti viimeistään syksy tuo tullessaan taas neulomisinnostuksen...

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Nallet ja raparperit








Reseptikansiooni on kerääntynyt jo aika monta raparperireseptiä, mutta tämä taitaa olla niistä mieluisin. Olisikohan jostain Glorian ruokalehdestä alun perin kotoisin... No, viimeksi tänään söin tätä jälkkäriksi. Resepti on mukavan simppeli, rapea fariinisokeri ja mehukas raparperi sopivat mainiosti yhteen.

Raparperipaistos

- n. 8 dl raparperipaloja
- 1,5 dl fariinisokeria
- kanelia

Taikina:
- 200 g voita tai margariinia
- 3 dl vehnäjauhoja
- 1 dl kidesokeria
- 1,5 dl fariinisokeria

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Pilko raparperit pieniksi paloiksi. Sekoita paloihin fariinisokeri. Kaada uunivuokaan. Paista n. 15 min, kunnes raparperit ovat vähän pehmenneet. Nypi sillä aikaa voi, jauhot ja sokerit murumaiseksi massaksi. Ota raparperit uunista ja ripottele niiden päälle hieman kanelia. Levitä taikina raparperien päälle ja paista n. 30 min, kunnes kuorrute on kypsää ja kauniin ruskeaa. Tarjoa vaniljajäätelön kanssa lämpimänä tai kylmänä.

***
Minua vähän huvitti eilen, kun ostin nuo lasten karvatöppöset kirppikseltä. Eivät ehkä ihan hellepäivän jalkineet... Olivat niin halvat ja tuleehan se syksy sieltä sitten taas. Mutta ei onneksi ihan vielä!

Virkattu ruskea nalle on nimeltään Sulo, se löytyi meidän pihakirppikseltä keväällä. Sininen pikkunalle on muuttanut meille mummulasta.