lauantai 28. kesäkuuta 2014

Kukkaisaika

 Kesäkuussa alkaa kukkaisaika,
valoisien öitten taika.

Heinäkuussa huojuu heinäpellot,
kilkattavat karjankellot.

Kirsi Kunnas / Hanhiemon iloinen lipas

Viime vuoden juhannuksena oli hyvä ilma, silloin virkkailin näitä afrikkalaisia kukkasia järven rannalla. Kovin montaa kukkaa ei vuoden aikana sitten lopulta syntynyt. Kauniita kukkia ovat, mutta aika työläitä väkertää.

Halusin kukat vihdoin käyttöön, ja mietiskelin mihin 28 kukkasta voisi riittää. Ensin yritin koota näistä tytölle pientä hippihenkistä liiviä, mutta siitä tuli kummallisen mallinen. Kukka on melko haastava monine kulmineen! Puolikkaita kukkasiakaan en olisi millään enää viitsinyt alkaa näpertää... Joskus vaan näperrys ja väkerrys riittää ja pitää tulla valmista, tiedätte varmaan tunteen. Purin tekeleen ja ompelin kukat niin isoksi levyksi kuin pystyin.



Kääntelin ja taittelin levyä eri suuntiin. Lopulta palaset loksahtivat paikalleen.

 Virkkailin muutamia värikkäitä raitoja ja ompelin pari nappia...



 Tadaa, pitkulainen putkityyny on valmis!





 Kukkamakkara sopii hyvin keittiön sohvalle.

Olipa mukavaa saada nämä iloisen värikkäät kukat viimein päivänvaloon. Ja tyynyn sisään piiloutui sitten vuorostaan pieneksi jäänyt lastentyyny ja pari turhaa ja rumaa jämälankakerää. Jes.


Muitakin kukkaisajan projekteja on kyllä meneillään... Ajattelin keräillä erilaisia kukkia ja tehdä niin monesta kuin vain ehdin oman maalauksen. Ja ehkäpä päähän tarttuisi samalla hieman lajintuntemusta ja muutenkin tietoa ihanista kukkijoista. Hiirulainen ja saunakukka tekeillä juuri nyt.

Aurinkoisia (toivotaan ainakin!) kesäkuun vikoja päiviä ja heinäkuun alkua kaikille täällä pistäytyjille! Meikäläisen löytää nykyään aika lailla tuolta Instagramin puolelta. Mutta aina välillä mieleen tupsahtaa joku blogiinkin sopiva juttu.

34 kommenttia:

  1. Olipa hyvä idea tehdä kukista putkilotyyny! Toivottavasti laitat kesän aikana blogiinkin ihania värikkäitä kuviasi, minulla kun ei Instagramia ole. Aurinkoista kesää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu, kyllä tännekin varmasti tulee juttuja aina silloin tällöin. Nytkin minulla olisi pari pientä käsityötä valmiina, laitan niistä postauksen heti kun ehdin. Instagram on kätevä ja nopea, mutta kyllä tämä rauhallisempi blogiharrastuskin viehättää aina vaan. Tuosta blogini sivupalkin kautta pääsee muuten kurkkaamaan instagram-kuviani, vaikkei itse instagramissa olisikaan :)

      Poista
  2. Iloisen näköinen kukkamakkara, monta kivaa kuvaa ja ihastuttava piirros hiirestä ja saunakukasta! Haluaisinpa nähdä myös valmiin maalauksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Eiköhän valmis maalauskin tänne pääse, ennemmin tai vähän myöhemmin :)

      Poista
  3. Ihana tuo K Kunnaksen loru sopii näihin tunnelmakuviin hyvin:)
    Iloinen tyyny tuli!täällä on kans samanlainen kukkajuttuikuisuustyö kesken..hellivää heinäkuuta:D

    VastaaPoista
  4. Miten symppis tyyny! Hienosti keksitty käyttäkohde kukille. Mulla on nyt kolmas vuosi afrikankukkavirkkailua menossa ja niitä taitaa olla jo yli sata. Siltikään ei oikein riitä peitoksi. Jos vielä toiset kolme kesää virkkaisi : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vau, sinullapa on hieno määrä kukkia koossa! Onnea matkaan :)

      Poista
  5. Ihanat virkkailut ja suloiset kesäkuvat! Aurinkoa kesääsi! :)

    VastaaPoista
  6. Onpa kiva kun kauniit virkatut kukat pääsivät esille. Aivan mielettömän ihana kukkatyyny!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Sanos muuta, on mukavaa saada projekti päätökseen :)

      Poista
  7. Minäkin opettelin tuossa viikko tai pari sitten afrikkalaisten kukkien virkkauksen, tietämättä edes mitä varten niitä virkkaan. Mutta tässäpäs oivallinen idea, jos en muuta keksi. Kukkamakkara, hih :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyynyihin nämä kukkaset tosiaan sopivat mainiosti. Esim. Pinterestin kautta löytyy paljon muitakin kivoja kukkaideoita, jos oikein innostuu virkkailemaan näitä :)

      Poista
  8. Hei! Ja kiitos jälleen kauniista ja inspiroivista kuvistasi. Kysyisinkin nyt, että mitä värejä käytät ja mistä ostat? Kun katselin kuviasi tuolla Instagramin puolella, niin siinä yhdessä kuvassa oli aika paljon erilaisia värejä yms. Olisin kovin kiitollinen jos viitsisit/jaksaisit laittaa ihan nimiä ja ostopaikkoja. Niin tietäisin mistä kannattaa ostaa.. Ja mistähän opaskirjasta, mitä myös esittelit siellä, voisi saada? Tulipas paljon kysymyksiä, mutta kun aihe on niin kiinnostava. Toivottavasti ehtisit vastata:) T. Tarja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos mielenkiinnostasi, kysellä täällä kyllä aina saa, yritän vastailla parhaani mukaan:) Nuo minun värini ovat ihan vanhoja, mutta laadukkaat värit kyllä kestävät aikaa ja ovat riittoisia. Niihin kannattaa satsata. Minun värini näkyvät olevan merkiltään Daler-Rowney, Winsor & Newton, Caran d'ache... Sinun kannattaa ihan googlettaa mitä taidetarvikeliikkeitä lähistölläsi on, ja kysellä liikkeistä lisää apua. Itse olen ainakin saanut myyjiltä aina hyvin neuvoja. Jos olet Tampereen seudulta, niin Akateeminen kirjakauppa ja Arteljee ovat ainakin käymisen arvoisia! Nykyään monet kuvittajat tuntuvat tilaavan taidetarvikkeita myös netin kautta halvemmalla, itse en ole vielä kokeillut. Tarkoititkohan opaskirjasella sitä Onnimanni-lehteä, jossa esitellään kuvittajien työtä? Kirjastosta löytyy ainakin :) Mukavia maalaushetkiä!

      Poista
  9. Kiva tuli! Ja sopii kuin nakutettu tuonne sohvan nurkkaasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Juu, tuntui että vanha sohva piristyi taas pikkuisen!

      Poista
  10. Ihana makkara ja ihanat kuvat. Mäkin alotin tossa yks päivä virkkaamaan afrikan kukkia ilman mitään päämäärää, mut tällasen makkaranhan mä niistä haluan! Kiitos ihanasta ideasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle:) Ja kivoja kukkavirkkailuja sinne!

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Kiitos :) Juu, ihan komean kokoisen tyynyn tuostakin määrästä kukkasia lopulta sai!

      Poista
  12. Ihana kukkarulla! :D Hyvä idea käyttää niitä vähän hitaampia/työläämpiä tekniikoita pienempiin töihin, jotka kuitenkin tuovat kokoaan enemmän väriä sisustukseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvin sanottu, hitaampiinkin töihin kannattaa välillä tarttua :)

      Poista
  13. Ihana Makkara!!! - kelpaisi näin kasvissyöjällekin ... ;o) Nuo on kieltämättä haastavia nuo kukkaset, minullakin ne päätyivät lopuksi tyynyyn ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu, kasvismakkaroita on tarjolla meidänkin pöydässä :) Tyynyjä tarvitaan aina ja ovat kyllä hyviä kässäprojekteja.

      Poista
  14. Siitäpä tuli soma! Minä sain kukkia tehtyä hartiahuivin verran. Melkoista väkertelyä tosiaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Hartiahuivi onkin varmasti ihana!

      Poista
  15. Makkaratyyny, voi miten nostalgista! :) Kiitos taas kauniista, kesäisistä kuvista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, tämä on hyvä ja perinteinen tyynyn malli :)

      Poista